keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Peikot

Peikkotalot-blogissani esiintyy joukko pieniä peikkoja, joiden kasvot on tehty samalla tavalla kuin tontuilla. Ohje löytyy tämän blogin tonttujen valmistusohjeesta.

Peikkojen vartalo tehdään vastaavalla tavalla kuin tonttujen vartalo, mutta aikuiset peikot ovat vähän isompia ja pulleampia kuin tontut. Lapsipeikot ovat vastaavasti pienempiä. Peikoilla on myös pitempi selkä ja lyhyemmät jalat kuin tontuilla.

Alla on kuvasarja aikuisen peikon ompelusta.

Vartalo muotoillaan askartelupunoksesta eli piipunrassista. Värillä ei ole väliä, mutta valkoinen on helpoin "piilottaa" vanun alle. Kaulan tynkään kiinnitetään myöhemmin pää. Terävät rautalangan päät upotetaan käsiin ja jalkateriin.



Ranka peitetään vanulla kiertämällä sitä vartalon ja jäsenten ympäri peikon vartalon mukaan.


Lopuksi ommellaan iho sukkatrikoosta. Koska päälle ommellaan vielä vaatteet, ei ole väliä, vaikka pistot vähän näkyvätkin.


Vaatteet ommellaan kiinni peikon vartaloon, koska niitä ei ole tarkoitus riisua eikä pukea. Hiukset ovat huovutusvillaa ja kampausten tekemisessä ei tarvitse ujostella.


Sukkatrikoo on yllättävän kestävää, eikä vaatteiden reunoja tarvitse kääntää tai huolitella. Sukkahousujen housuosan paksumpi trikoo sopii hyvin vaatteiden ompeluun. Pienet helmet ovat hyviä nappeja.


Isä Mustikka asuu Kannonkolossa. Elämästä Kannonkolossa on kerrottu lisää Peikkotalot-blogissa.



1 kommentti:

  1. William Hill Betting Locations | Mapyro
    Find William Hill sports betting locations in kadangpintar Maryland, 출장안마 West Virginia, https://septcasino.com/review/merit-casino/ Indiana, Pennsylvania, South Dakota, 사설 토토 사이트 West Virginia and more. poormansguidetocasinogambling BetRivers.com.

    VastaaPoista